Opintokeskuspäivässä verkostoiduttiin ja pohdittiin vapaan sivistystyön muutoksia

3.12.2015

Opintokeskusten työntekijät kokoontuivat keskiviikkona 18.11.2015 pohtimaan vapaan sivistystyön lakimuutoksia ja oppimaan toisiltaan.

Kulttuuritalolla 18.11. järjestetty opintokeskuspäivä kokosi yhteen 75 eri opintokeskusten työntekijää. Päivä alkoi tutustumisella, jonka jälkeen opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Kirsi Lähde kertoi pääasiat opintokeskuksia koskevasta vapaan sivistystyön lakimuutoksesta. Tämän jälkeen aikuiskasvatustieteen professori Juha Suoranta piti luennon Suomen ja Euroopan pakolaistilanteesta, ja viritteli pohdintoja siitä, kuinka opintokeskukset voisivat tukea pakolaisia toiminnallaan.

Iltapäivällä jakauduttiin viiteen työpajaan, jotka käsittelivät ammatillisuutta opintokeskustyössä, opintokeskusten yhteistä toimintaa pakolaisille, yhteiskunnallisia vaikuttajakoulutuksia, sivistysliittojen kulttuuritoimintaa sekä kestävää kehitystä opintokeskusten toiminnassa. Työpajojen jälkeen kuultiin vielä tietoiskut EPALE-verkkopalvelusta ja Taito-hankkeen avustuksista.

Opintokeskuspäivän esitykset ja työpajojen muistiinpanot ovat ladattavissa tästä: