Opintokeskusten koulutukset
Opintokeskukset pystyvät vastaamaan nopeasti uusiin koulutustarpeisiin. Sisältö ja pedagogia rakennetaan jäsenjärjestöjen ja kohderyhmien tarpeen mukaan.
Opintokeskusten koulutukset järjestetään vapaamuotoisesti lähellä osallistujia pääasiassa järjestöjen omissa toimintaympäristöissä. Opintoihin ei yleensä tarvita aiempia opintoja.
Menetelmät perustuvat yhdessä oppimiseen
Kouluttajavetoisia opiskelumuotoja ovat monentyyppiset kurssit, työpajat, seminaarit ja luennot. Opintokeskukset toteuttavat koulutusta myös verkossa.
Opintokeskusten omaleimaisin opiskelumuoto on opintokerho (vertaisopintoryhmä), jossa opiskelu perustuu ryhmäläisten yhteiseen tiedon tuottamiseen ja jakamiseen. Tekemällä oppiminen on keskeinen opiskelumuoto erityisesti vapaaehtoistoimintaan liittyvissä koulutuksissa.
Millaisia opintokeskusten koulutukset ovat?
Tutkintoja tuottavan koulutusjärjestelmän rinnalla ja jatkona opintokeskusten koulutukset kehittävät osallistujien itsetuntemusta, verkostotaitoja, perus- ja työelämätaitoja sekä rakentavat siltoja eri kansalaisryhmien välille.
Itsensä kehittämisen koulutukset. Esim. viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä kädentaidot ja kulttuuri.
Aktiiviseen kansalaisuuden ja järjestötaitojen koulutukset. Esim. yhteiskunnallinen osallistuminen ja vaikuttaminen sekä aikuisten perustaidot (luku-, numero- ja digitaidot)
Työelämäkoulutukset. Esim. talous- ja neuvottelutaidot, toiminnan johtaminen ja suunnittelu.
Vapaaehtoinen pelastustoiminta.
Maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaitokoulutus
Opintokeskusten tehtävä on edistää toiminnassaan monikulttuurisuutta ja kulttuurien laajaa ymmärrystä.
Osa opintokeskuksista toteuttaa aikuisille maahanmuuttajille kotoutumiskoulutuksena luku- ja kirjoitustaidon opetusta. Koulutuksen aikana tutustutaan myös suomalaiseen kulttuuriin.
Luku- ja kirjoitustaidon koulutus on vapaalle sivistystyölle vuonna 2018 annettu lakisääteinen tehtävä. Koulutuksen tueksi on laadittu Arjen kansalaistaitojen osaamismerkkiperhe.
Opintokeskusten toimintaa määrittää vapaan sivistystyön laki.