Kohti vuoden 2027 eduskuntavaaleja

23.2.2026

 Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään tämän blogin kirjoittamishetkestä noin vuoden päästä, huhtikuussa 2027. Ja kuten tunnettua, aika menee eteenpäin hurjaa vauhtia. Siksipä onkin hyvä hetki suunnata ajatukset kohti vaalitavoitteita.

Vapaa sivistystyö on tällä hallituskaudella ollut valitettavan suurten rahoitusleikkausten kohteena. Väheksymättä yhtään muihin vapaan sivistystyön oppilaitosmuotoihin kohdistuneita leikkauksia, erityisesti vuonna 2024 tehdyt valtionosuusleikkaukset kolahtivat suhteellisesti eniten opintokeskuksiin.

Opintokeskuksilta leikattiin valtionosuutta lähes neljännes edellisten vuosien tasoon verrattuna. Se on historiallisen paljon. Käytännössä leikkaus tarkoitti merkittävää laskua opintokeskusten toiminnan volyymissä, eli tuhansia järjestökoulutuksia vähemmän vuosittain.

Jotta toimintamme ja yhteiskunnallisesti tärkeä koulutustehtävämme kansalaisyhteiskunnan kouluttajana säilyy, teemme vaikuttamistyötä sen puolesta, että opintokeskusten valtionosuurahoitus palautetaan leikkausta edeltävälle tasolle. Opintokeskusten asema oppilaitosmuotona Suomen koulutusjärjestelmässä on turvattava.

Aikuisten osaamista vahvistavat joustavat opiskelumahdollisuudet
hyödyttävät koko yhteiskuntaa.

Tässä ajassa demokratian rapautuminen, polarisaatio, digitalisaatio, ilmastonmuutos, tekoäly ja väestön ikääntyminen haastavat aikuisten osaamista. Opintokeskuksilla on osaamista, joustavuutta ja ketteryyttä vastata näihin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Koulutuksemme ovat osaltaan vahvistamassa aikuisten perustaitoja ja joustavia siirtymiä työelämässä. Aikuisten osaamista vahvistavat, matalan kynnyksen joustavat opiskelumahdollisuudet hyödyttävät koko yhteiskuntaa.

Opintokeskukset ovat järjestöjen oppilaitoksia ja demokratiataitojen kouluttajia

Opintokeskukset ovat valtakunnallisia järjestöjen oppilaitoksia ja yhdessä satojen järjestöjen kanssa Suomen suurin vapaaehtoisten kouluttaja. Koulutuksemme turvaavat osaavan ja osallistavan kansalaisyhteiskunnan kaikkialla Suomessa ja tukevat suoraan paikallista yhteisöllisyyttä sekä vahvistavat kansalaisten demokratia- ja kansalaistaitoja.

Järjestöjen osaamistarvekyselyn (2024) mukaan suomalaisten järjestötoimijoiden hallinto- ja demokratiaosaaminen on kuitenkin rapautumassa. Myös järjestötoimintaan ja yhteiskunnan päätöksentekoon sitoutuminen on heikentynyt. Kehityssuunta uhkaa kansalaisyhteiskunnan ja koko suomalaisen yhteiskunnan toimivuutta.

Haluammeko, että puolestamme päätöksiä tekevät
yhden asian puolesta ääntä pitävät TikTok-sankarit?

Opintokeskuksilla on erityinen tehtävä demokraattisen päätöksenteon kouluttajina ja tukijoina. Me koulutamme muun muassa luottamushenkilöitä ja päättäjiä laajasti eri päätöksenteon tasoilla asukasdemokratiasta ja kansalaisjärjestöistä lähtien aina valtakunnan ylimpiin tehtäviin.

Haluammeko, että puolestamme päätöksiä tekevät yhden asian puolesta ääntä pitävät TikTok-sankarit vai aidosti yhteiskunnan toimintaan perehtyneet ja osaavat ihmiset?

Tavoitteena yhteisöllisyys, turvallisuus ja henkinen huoltovarmuus

Opintokeskusten koulutusten erityisyys on yhteisöllisyys. Hyvän keskustelun kulttuurin edistäminen yhteiskunnassa sekä tarve kehittää paikallishallintoa ja varmistaa lähidemokratian toteutuminen linjataan tavoitteeksi Kansallisessa ohjelmassa demokratian ja osallistumisen edistämiseksi (2025).

Opintokeskusten ja järjestöjen yhteistyönä toteutetut koulutukset tukevat ja rakentavat kansalaisten yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja turvallisuutta. Opintokeskukset toimivat siellä, missä ihmiset ovat ja pitävät koulutustoiminnallaan yllä paikallisen yhdistystoiminnan ja hyvinvoinnin osaamista.

Järjestöllinen opintotoiminta lisää kansalaisten demokratia- ja kansalaistaitoja, tukee maahan muuttaneiden kotoutumista sekä yhteiskunnan henkistä huoltovarmuutta. Sillä on merkittävä rooli myös yhteiskunnallisen kriisinkestävyyden ja varautumisosaamisen vahvistamisessa.

Miltä näyttää vapaan sivistystyön tulevaisuus?

Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna 2025 asettanut tulevaisuustyöryhmän, jonka tavoitteena on vapaan sivistystyön tavoitetilan uudistaminen ja pitkän aikavälin suuntaviivojen laatiminen sekä visio vuoteen 2035 saakka. Työryhmän tulee muun muassa luoda näkemys vapaan sivistystyön yhteiskunnallisesta merkityksestä, potentiaalista ja kehittämismahdollisuuksista sekä tukea saavutettavaa, laadukasta ja vaikuttavaa toimintaa vapaassa sivistystyössä ja kannustaa toiminnan uudistamiseen oppilaitoksissa.

”Opintokeskusten koulutuksilla on merkittävä rooli
yhteiskunnallisen kriisinkestävyyden ja varautumisosaamisen vahvistamisessa.

Tulevaisuuteen katsominen ja kehittämispotentiaalin tunnistaminen on ehdottoman tärkeää ja keskeistä tässä ajassa. Samalla meidän on tehtävä opintokeskusten toiminnan vaikuttavuus ja tulokset entistä näkyvimmiksi ja tunnetummiksi.

Opintokeskuksissa on myös hyvät valmiudet ja osaamista tämän ajan vaatimaan kehittämistyöhön sekä mahdollisiin uusin tehtäviin. Monipuolisella ja osaavalla vapaalla sivistystyöllä ja opintokeskuksilla on paikkansa suomalaisen koulutusjärjestelmän tulevaisuuskuvassa.

Kirjoittaja

Tuula Kumpumäki, puheenjohtaja, Opintokeskukset ry

 

Tuula Kumpumäki.